Minulla myös etsinnässä black ja burmese yksilöitä. Yhden naaraan jo löysinkin, mutta katsotaan saadaanko kyytejä onnistumaan.
Latten kanssa on menty eteenpäin käsittelyssä. Olen joka päivä, tai ainakin jokatoinen päivä pyrkinyt käsittelemään pojan perusteellisesti. Eli kääntämään selälleen ja tutkimaan jokaisen paikan :) Oli kyllä hyötyä kun kävin Essillä käsittelemässä pupuja niin sain varmuutta tuon "terroristin" kanssa.
Latte on myös vallannut koko etutarhan. Koiria kun on nyt vaan juoksutettu takatarhassa, niin Latte on päässyt juoksemaan etutarhaan. Kerran unohdin laittaa koirankopin eteen luukun, joten poikahan ei kopista ihan noin vaan tulekkaan pois, joten jouduimme avaaman kopin katon.
Tuota heinäpussia hieman näkyy kuvan reunassa. |
Blogeja lukiessa näin kivan virikeidean, joten kokeilin sitä. Paperipussiin laitetaan heinää ja kani saa sen sitten repiä. Sotkuhan siitä tuli, mutta Lattella taisi olla hauskaa. Ensin heitteli pussia innoissan, kunnes loppujen lopuks huoneen lattia oli täys heiniä.
Olen hieman hypyttänyt Lattea: |
1 kommentti:
Latte on kyllä niin kivan värinen ! (:
Lähetä kommentti